Sorry, you need to enable JavaScript to visit this website.
Potilastapaus: divertikuloosi eli suolen umpipussitauti

Potilastapaus: divertikuloosi eli suolen umpipussitauti


Divertikuloosi eli suolen umpipussitauti on sairaus, jossa paksusuolen seinämään syntyy pullistumia eli divertikkeleitä. Ne syntyvät yleensä vähitellen, kun suolen sisäinen paine pullistaa suolen heikkoa kohtaa ulospäin. Iän myötä divertikkelien yleisyys kasvaa; alle 40-vuotiailla divertikkelit ovat kohtalaisen harvinaisia, 70-vuotiailla niitä on lähes kahdella henkilöllä kolmesta.

Korkean iän ohella vähäkuituinen ruokavalio, ummetus ja ylipaino lisäävät divertikkelien esiintymistä. Perinnöllisestä alttiudesta ei ole selkeää näyttöä, mutta joidenkin tutkimusten mukaan perinnölliset tekijät voivat elämäntapojen ohella lisätä sairauden riskiä. 

Oireet

Itsessään divertikkelit ovat vaarattomia ja usein myös oireettomia, mutta joka neljännelle divertikkeleistä kärsiville voi kehittyä umpipussien tulehdus eli divertikuliitti. Tämä oireilee yleensä vasemmalla alavatsalla tuntuvana kipuna ja kuumeiluna. Oksentelua tai suolen toiminnan muutoksia ei yleensä esiinny.

Verikokeissa tulehdusarvot ovat yleensä koholla ja tulehduksen hoitoon saatetaan tarvita antibioottikuuri. Joskus divertikkelit voivat tihkuttaa verta suolistoon. Harvinaisissa tapauksissa umpipussi voi puhjeta ja aiheuttaa tulehduksen vatsaonteloon. 

Jos umpipussit tulehtuvat toistuvasti ja oireet ovat hankalia, saatetaan joutua harkitsemaan umpipusseja sisältävän suolen osan poistamista leikkaamalla. Divertikkelit tulehtuvat, jos niihin kertyy suolensisältöä eikä se pääse poistumaan umpipussista pois. 

Ruokavaliosuositukset

Umpipussitaudista kärsiville ei ole olemassa varsinaista ruokavaliosuositusta, sillä oireet ja niitä aiheuttavat ruuat ovat hyvin yksilöllisiä. Akuutin tulehduksen aikana voi syödä vapaasti oireiden sallimissa rajoissa. 

Paastoa ei suositella, sillä ruuasta saatavaa energiaa tarvitaan tulehduksesta toipumiseen. Paastosta tai ruokavaliorajoituksista ei myöskään ole osoitettu olevan hyötyä akuutin tulehduksen hoidossa. 

Kun tilanne on normalisoitunut ja tulehdus rauhoittunut, divertikuloosista kärsiville suositellaan runsaskuituista ruokavaliota. Jos huomaa, että jokin ruoka-aine lisää oireilua, kannattaa sitä välttää tai käyttää varoen. 

Runsas punaisen lihan syöminen voi lisätä divertikuloosin riskiä. Riittävästi nesteitä ja runsaasti (väh. 25-35 g / pvä) kuituja nauttimalla ehkäistään ummetusta ja umpipussien muodostumista. 

Kasvisvoittoinen ruokavalio tukee muutenkin hyvää suolistoterveyttä. Ruokavaliolla ei kuitenkaan pystytä poistamaan jo olemassa olevia umpipusseja.

Potilastapaus

Tomi on 43-vuotias mies, jolla on todettu paksusuolen umpipusseja. Hänellä ei ole muita perussairauksia. Suoliston kipuilua on ”säännöllisen epäsäännöllisesti”, ja kolmen vuoden aikana on ollut neljä sairastettua divertikuliittia, jotka hoidettu suun kautta otettavin antibiootein. 

Tulehduksen oireet Tomilla alkavat alavatsalla tuntuvana kipuna ja yleisenä huonovointisuutena sekä melko nopeasti ilmaantuvana lämpöilynä. Suvussa ainakin isoäidillä sekä kahdella serkulla on samanlaista oireilua, ja toiselta serkulta on jouduttu leikkaamalla poistamaan osa paksusuolta säännöllisesti tulehtuvien divertikkelien vuoksi. 

Tomin työ on pääosin istumatyötä, vapaa-ajallaan hän liikkuu kohtalaisen paljon luonnossa sekä lenkkeilee. Tomi syö ns. normaalia sekaruokaa, ateriarytmi hänellä on säännöllinen ja ruokavalinnat monipuoliset.

Ensimmäisten divertukiliittien myötä Tomi on muuttanut ruokavaliotaan niin, että hän kiinnittää nykyisin huomiota runsaampaan kuidun saantiin. Aamulla hän syö yleensä kaurapuuroa tai marjasmoothieta, jossa on mukana jotakin kuitulisää, kuten leseitä. 

Tomi pitää grillaamisesta, mutta grillatun lihan hän on huomannut altistavan umpipussien tulehdukselle ja nykyisin hän valitseekin grilliin ennemmin kalaa tai broileria pihvien ja makkaran sijaan. 

Tomi on vähentänyt myös popcornin, pähkinöiden ja omenoiden syömistä, sillä myös ne tuntuvat lisäävän oireilua. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Tomi on syönyt aina runsaasti, nyt hän syö kuitenkin hieman varoen esimerkiksi lakkoja ja vadelmia niiden sisältämien suurten siementen vuoksi. 

Ruokajuomana maidon Tomi on vaihtanut piimään, hän on kokenut sen rauhoittavan suolen oireilua. Viimeisimpänä muutoksena Tomi on vähentänyt ruisleivän käyttöä ja syö nyt pääasiassa vaaleita, mutta runsaskuituisia leipiä.

Näiden muutosten avulla Tomi kokee suolistokipuja olevan aiempaa vähemmän. Myös tulehduksia on aiempaa harvemmin, kokonaan ne eivät tosin ole hävinneet. Koska Tomi tunnistaa hyvin tulehduksen ensioireet, hakeutuu hän välittömästi terveyskeskuksen päivystykseen tai työterveyslääkärille, jolloin heti aloitettu antibioottihoito nopeuttaa tulehduksesta toipumista ja lieventää oireilua. 

Lääkäreiden kanssa Tomi on keskustellut suolistoleikkauksen mahdollisuudesta, mutta tällä hetkellä ruokavaliomuutokset ja sen myötä harventuneet tulehdukset ovat riittäneet hoidoksi.

Lähteet:

  • Granlund J. ym. 2012. The genetic influence on diverticular disease – a twin study. Alimentary Pharmacology and Therapeutics 35: 1103–1107.
  • Tunturi S. Suolen umpipussitauti  divertikuloosi ja divertikuliitti. Duodecim Terveyskirjasto 2022
  • Nykopp J. & Mentula P. Paksusuolen sairaus: Komplisoitumaton divertikuliitti. Potilaan lääkärilehti 16.1.2015. (Luettavissa: https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/paksusuolen-sairaus-komplisoitumaton-divertikuliitti/)
  • Rezapour M. ym. 2018. Diverticular Disease: An Update on Pathogenesis and Management.  Gut and Liver 12 (2), 125-132.
  • Strate LL. ym. 2017. Western Dietary Pattern Increases, Whereas Prudent Dietary Pattern Decreases, Risk of Incident Diverticulitis in a Prospective Cohort Study. Gastroenterology 152 (5): 1023–1030.
  • Tursi A. ym. 2015. Review article: the pathophysiology and medical management of diverticulosis and diverticular disease of the colon. Alimentary Pharmacoloy & Therapeutics 42: 664–684.